| Tervetuloa Charlo††e:n kotisivuille =Þ | |||||||||||||||||
| jotain minusta... |
Anu Kristiina Junni Olen syntynyt vuonna 1983, Vantaalla. Nykyisin asun Keski-Pohjanmaalla. Perheestäni sen verran, että vanhempieni lisäksi minulla on veli ja sisko. En tiedä mitä haluaisit minusta tietää, jos haluat edes mitään(?)... Eli jos on jotakin kysyttävää, niin laita e-mailia tänne päin tulemaan. [email protected] Harrastuksiini kuuluvat mm. pyöräily mailailu judo lukeminen musiikin kuuntelu netissä surffaus chattailu Kiinnostuksen kohteina ovat mm. Alankomaat judo eläintensuojelu pyöräily Musiikki mm. Bad Religion CMX Don Huonot Nightwish Lisäksi kuuntelen melkein mitä vain, mutta en kuitenkaan ole musiikin suhteen kaikkiruokainen. Riippuu paljon siitä, minkälainen mielentila on sillä hetkellä. MUUTA: En voi sietää turkistarhausta, eläinkokeita, häkkikanaloita, lihaa, eläinrääkkäystä jne. | ||||||||||||||||
|
| |||||||||||||||||
|
Omia runoja Jokainen aamu alkaa aina hyvin, mutta päättyy aina kyyneliin ja itsemurha ajatuksiin. Mä jaksan, elän vielä huomisen, jaksan silmäni avata. Mutta mä en jaksa, mä en halua elää huomiseen. Mä haluun rakkautta, rakastaa jonkun hulluka. Mä en jaksa, mä kuolen. Hyvästi mua ei luotu elämään. Mitä tämä on? Elämäksi tätä kutsuvat. Suureksi lahjaksi, mutta minulle tämä on kärsimystä. Kunpa voisin antaa kuurolle kuuloni, sokealle näköni, rammalle raajani. Itse kuolisin, mutta tuntisin sisimmässäni, että minustä oli apua. Turhaan täällä kituutan. En haluaisi lähteä täältä, mutta minun täytyy. Kukaan ei osaa auttaa minua, koska en voi avata sisintäni. En tiedä miksen osaa kertoa ongelmistani. En pidä siitä, ja kaikki vain luulevat tekeväni sen tahallaan. En osaa auttaa itseäni. Kukaan ei voi auttaa minua. Vetäydyn sieluni syövereihin ja minusta tulee käärme. Huominen. Joku ajattelee sitä pelastuksena. Jonkun mielestä se on lahja, elää aina yhä uudestaan huomiseen. Muta minä en ajattele sitä noin. Ennen odotin parempaa huomista, mutta ei sitä koskaan tullut, eikä ole vieläkään näkyvissä. Huominen on minulle pelko. Pelko siitä, että kaikki menee huonommin. Tai en tiedä, voiko tätä huonommin mennä. En kyllä haluakaan tietää. Koitan jaksaa vielä vähän aikaa. Yritän etsiä valoa, mutta jos sitä ei näy... Kauan en enää tätä kestä. Eihän tässä ole mitään järkeä. Minä en halua olla täällä ilman syytä. Perheeni ja Teidän, rakkaiden kavereideni, takia olen vielä täällä. En kyllä ymmärrä miksen ole jo mennyt. En halua että muut joutuvat kärsimään. Haluan että kukaan ei välitä minusta. Silloin minun olis helppoa unohtaa, lähteä pois maalliselta taipaleeltani. Miksi te koko ajan puhutte minulle? Kuinka paljon helpompaa olisi jos olisin mennyt. Jättää kaikki taakseni ja katsoa tietämättömään. Miksi te puhutte elämän jälkeisestä elämästä? Ketä kiinnostaa onko se kauheata? Minun kohdallani se ei voi olla kauheampaa kuin tämä. Jos joku sanoo että on "Taivas" ja "Helvetti", niin sanon: "Elän Helvettiä!". Mitä te tarkoitatte sanoilla "Jumala" ja "Saatana"? Miksi olette antaneet tuollaiset nimet? Sanotte, että "Jumalan" on hyvä ja "Saatana" paha. Entäpä jos olettekin erehtyneet? Jos "Saatana" on suuri hyvä ja "Jumala" itse pahuus. Kaikki maailman ihmiset ovat suuressa tietämättömyydessä. Sanovat palvovansa "Saatanaa" ja tekevät kaikkea kauheata. Entä jos "Saatana" onkin itse "Jumala" ja "Hän" suuruudessaan ei pidä kun häntä palvotaan ja tehdään kaikkea pahaa. Sen takia "Hän" antaa pahuuden olla osallinen elämässä. Sekä päinvastoin "Jumala" onkin itse "Saatana". Oletteko ajatelleet, että ihminen voi erehtyä? Kirjoitukset ovat vain kirjoituksia. Joku on voinut kirjoittaa ne joskus 1000-luvulla ja sanoa löytäneensä ne. En voi edes kuvitella, että Raamattu on totta. Ihmisillähän on tiettävästi vilkas mielikuvitus. (Olen pahoillani jos tämä loukkasi joitakin uskovaisia/saatanan palvojia, mutta kirjoitin mitä mieleeni tuli ja nämä ovat minun ajatukseni. Itse en usko kumpaankaan. Ja minua on turha edes käännyttää, koska olen päätökseni tehnyt ja pärjään näinkin. Turha väittää toisin.) Istun yksin ja itken hiljaa. Itken elämäni kurjuutta. Haluan lähteä pois, mennä tavoittamattomiin. Haluan, että minua inhotaan, kukaan ei jää kaipaamaan. Miksi joutuu elämään, vaikkei itse haluakaan? Miksi on ihminen valloittanut maan? Ominut kaikki itselleen. Tuhonnut planeetan lähes asuinkelvottomaksi. Kauanko kestää, että ihmiskunta tuhoaa itsensä? Tapahtuisipa se nyt, tällä sekunnilla. Pääsisi pois tästä paskasta, eikä kukaan syyttäisi ketään. Tahdon ihmiskunnan tuhoa! En haluaisi olla täällä... elää.. Se on niin väärin, kun pakotetaan. Eikö se ole jokaisen oma asia, jos elää ja ei elä? Miksi ihmisillä on tunteet? Miten paljon helpompaa olis, jos kukaan ei välittäisi toisesta... | omat runot... | ||||||||||||||||
|
| |||||||||||||||||
| mailikavereilta runoja... |
mailikamuilta ja muilta saatuja runoja Ensimmäiset Uneni Myöhään heräsin En liian myöhään Ehtiäkseni näkemään aamuauringon Ja solisevat purot Jotka öisin routa oli jäädyttänyt Minun yössäni nukuin Mutten nähnyt unta Jokin herätti minut En tiedä kuka tai mikä Olin liian väsynyt miettimään Uusi päivä, ensimmäinen päivä, oli alkamassa Enkä tiennyt mitä päivä piti sisällään Ennen iltaruskoa olin saanut nähdä Niin paljon kauneutta, että valvoin seuraavan yön Sitä muistellessani Ja toivoen, että seuraava olisi yhtä kaunis Seuraavaa aamua en nähnyt koskaan Jatkoin uneksimista siitä päivästä loputtomiin Ehkä vielä joskus herään ja koen vielä jotain kauniimpaa Sitä ennen ensimmäiset uneni saavat kertoa oman tarinansa Sielun sanat ja kuvat Haluaisin kertoa kaiken kaikille mutta sanani eivät riitä siihen sanoilla voin vain kuvailla tunnetta mutta kokonaisuuteen tarvitaan enemmän enemmän kuin kaksi sanaa enemmän kuin mikään kieli pystyy antamaan vain sielun suulla pystyn kaiken ilmaisemaan en vain ole vielä oppinut sitä sielun kieltä ymmärrän sitä mutta puhua en osaa sielun kieli on jokaiselle yhteinen jos kaksi ihmistä jotka ymmärtävät puhettaan tapaavat elävät he onnellisina elämänsä loppuun asti riittääkö se riittääkö kaksi ihmistä vai tarvitaanko siihen enemmän kaikki kaksi ihmistä luovat elämän kaikki maailman nämä sanoilla entä kuvilla voiko sielun kuvin kuvittaa koko maailman vai tukahduttaa sen kuvilla voi täyttää maailman mutta myös täydentää sitä kuvilla voi luoda sillan kahden ihmisen välille tai pyyhkiä senkin pois kuvat ovat voimakkaita mutta yksinään heikkoja sanat ja kuvat tasapainossa luovat elämän opettele siis piirtämään ja kirjoittamaan. Uni maailman kuvittajana Maailma runon laulajana Runo kukan kasvattajana Kukka ihmisen kaitsijana Ihminen omana ilona Ilo kuoleman halveksijana Kuolema kauneuden korostajana Kauneus kaiken mittana Kaikki unta … unena Uni tahdon toteuttajana Tahto uskon mittana Usko järjen sumentajana Järki sanan säilänä Sana maallisena mahtina Mahti ihmisessä itsessään Ihminen alansa huippuna Huippu kaiken rajana Raja äärettömyydessä Äärettömyys ikuista Unisielu - synkkämieli Ilman syytä onneton Slämää rakastava Olo kurja eloton Tuulenvire - sydän kieli Luontoansa syleilee Etsii tietä temppelihin Taivaallansa liitelee Tulisydän - susieläin Kuuta ulvoo, saalistaa Elämää rakkaintaan Rakkautta ainoaa Tarina eräästä vuodenajasta Syksy sulkee porttinsa ja päästää vieraan sisään lämpimään. Vieras henkäyksellään saa kaiken jäähtymään. Kaikki kaunis on kuollut ja kaikki kuollut on kaunista. Sadut on luettu ja maa peitelty. Laitettu maa nukkumaan sulkematta silmiään. Taivas itkee ikuista unettomuuttaan mutta taas yöllä kuu tähdillään taivaan verhoaa ja toivottaa hyvää yötä ja huomenta. Elämä sammuu, mutta mikään ei ole ikuista, ei edes talvi, jota niin kauan odotimme, jota niin kauan kaipasimme. Lähtee pois vuodattaen kyyneleensä jokiin, järviin, meriin. Avaa elollisten silmät ja huokauksin vaipuu odottamaan ja kaipaamaan uutta sykliä. Syksyn sieluun, kevään kohtuun. Unisieluenkeli ________________________________ MINUT KASVATETTIIN ENKELIKSI, ROOLIIN JOTA VEDIN PÄIVÄ PÄIVÄLTÄ, KUNNES MURRUIN: HERÄSIN HELVETISTÄ. -KUN IHMISLIHA ITKI- Sydämeni, kylmempi kuin kylminkään talvi Silmäni, kuin kaksi lampea vihaa uhkuvaa sieluni, mustempi kuin syvinkään kuilu Käteni, kuin kaksi miekkaa ihmislihaa raastavaa Vihaan ihmisiä, rakkautta Halveksin sääliä, heikkoutta Pilkkaan jumalaasi kuollutta Palvon kuolemaa ja kurjuutta!!! YLISTÄN KUOLEMAA JA KURJUUTTA ------JA KAIKEN TÄMÄN JÄLKEEN HÄN ON VALMIS KUOLEMAAN JA ITKIEN HÄN YÖSSÄ NUOLEE HAAVOJAAN JÄLJELLÄ ON ENÄÄ ARPI VANHAN YSTÄVÄN…------ Kukaan ei tullut kysymään, kuinka hän voi. Ketään ei kiinnostanut, mitä hän oli tehnyt. Hän oli vain se, jota sai haukkua ollessaan huonolla tuulella. No way out of your misery Alone in pain and agony Lay depressed and hollow One thought in your mind: NO tomorrow Maailma särkee mua. Purkaa hitaasti, hajottaa kiduttaen. Eikä mua voi korjata kukaan muu kuin sä, rakentaa uudestaan. Kosketa mua varoen, mä en halua hajota enää enempään. Pidä mua koossa. Ellet sä sitä tee niin mä en enää tuu ehjäks... Kyynelten varjot silmissäni. Loputon kipu sisälläni. Istun yksin hämärässä... Seinillä mustia enkeleitä, hiljaisuus ympärillä sykkien, ja huoneen hämärässä veitsen terävä välähdys. Kyynelten varjot silmissäni loputon kipu sisälläni, katson maailmaa viimeisen kerran. ...kuolema... Niin kaunis...Kylmä... Mutta samalla niin lopullinen... Lupaus pois tästä helvetistä missä asustan... Pois jonnekin parempaan... Vai onko sittenkin se pelkkää valhetta...? Miks nää kyyneleet ei koskaan voi loppua? Pitääkö tän kivun olla ikuista? Enkö mä koskaan pysty unohtamaan...? Unista uniin minun kyyneleeni riittävät, ei elämääni tule aamua milloinkaan. Pimeys jossa nukun, on painajainen. Kovien sanojesi kertosäe huutona yössä. Kunpa kuolisin. Mä en ole onnellinen - moni niin luulisi. Mä en ole iloinen - vaikka hymyilen. Mä olen surullinen - syvällä sisimmässäni. Mä olen tuskastunut - perillä sydämessäni. Mä tahtosin - olla iloinen, olla onnellinen. Jos se vain olisi mahdollista. Hämärä huone. Paljon kasvoja, ihmisiä yksin toisten seurassa. Ja minä olen yksin niin kuin olla voi ajatukset rikki ja ruumis pahoin voi. Kysyt kuinka voinut mä olen yksinäin ja miten aioin elää eteenpäin. No kai mä vielä osaan katsoa eteeni, vai onko hän parempi joka saapuu jälkeeni? Voi miks mä loukkaan sua yhä näin, kas rakkaus ja viha, ne nukkuu sylikkäin. Kysyt eikö voitas olla ystäviä edelleen, savukkeesi sammutat suoraan mun sydämeen. Ei meistä ystäviä voi tulla ikinä, me katsottiin samaan liekkiin liian läheltä. Oikeestaan olinkin jo lähdössä, ehkä nähdään seuraavassa elämässä. Tuntuu kuin mieleni portti olisi lukittu. Kuin ajatusten ovi olisi kaukana avaamattomissa. Niin tavoittamaton ja kaukainen,kuin unelma. Ja kun unelmat särkyvät, jäljelle jää vain tyhjyys. Löysin kadulta sanan jo lähes sukupuuttoon kuolleen. Otin sen kädelleni. Liian monet kengänpohjat olivat tallanneet sitä. Mutta silti se oli säilyttänyt himmeän ja lämmittävän loisteensa. Aion hoivata sen sitten ihmisten luojotta he löytäisivät sen uudelleen. Anteeksi... Hän istuu yksin tyhjässä huoneessaan. Kukaan ei välitä hänestä. Kukaan ei rakasta häntä. Vain kalpeat silmät tuijottavat häntä, kaikki ovat hänet hyljänneet. Minulla on kaksi ystävää, toinen on viha, ja toinen on suru. Olemme kiinni toisissamme, ystävyyden teräksiset kädet. Kiinni toisissaan, kuin ikuisestilukitut lukot. Ikävä ja yksinäisyys tanssivat käsi kädessä. Ne lyövät päänsä yhteen ja repivät leijonanvoimin. Ne johdattavat pimeyden puutarhaan ja lukitsevat oven. Ne kutistavat olemattomaksi ja potkaisevat pimeään tyhjään maailmaan. Yksin ulkona, pimeyden nielaisemana Myrskytuuli riepottelee lehtiä. Hiukset takussa, kylmästä hytisten. Hulluuden rajamailla nauran paskaista naurua tälle saastaiselle planeetalle. Itken ennenkuin huomaankaan... Päätän päiväni hiljaa vapisten. Tähdet seurana. Askeleeni uupuvat viimein en enää jaksa. Olitko viimeinen, joka näki minun kävelevän kalpeaa tietäni? Kalpea pieni kuja takanasi... Ne monet haavat jotka satuttavat vieläkin. Elivät kerran ja ainiaan sillä kujalla. Ei, kuolema ei ole vihollinen, vaan hyvä ystävä ja monen suuri onni. Miksi me pelkäisimme kuolemaa. Kaikki kuolevainen on katoavaisuutta. Mutta henki elää eikä koskaan häviä. Miksi nuoruudesta puhutaan vain hyvää ? Miksi nuoruutta halutaan takaisin ? Nuoruus on vain kyyneleitä ja epävarmuutta. Ja kun viimein pääsen sen ohi voin olla iloinen Jos elävänä pääsen, niin voi joku muukin olla iloinen. maailman ääriin asti jatkan ilman ystävää... musta, musta taivas kattonasi. tähdet valonasi... mitä vielä voit toivoa? kyynel kyyneleeltä puran elämääni... loppuvatko kyyneleeni koskaan? turha yrittää lentää vapauteen siipesi eivät lentäisi sinne asti. kylmä tuska kiertää ohitsesi... se tulee takaisin luovuttaa oman tuskansa sinulle. miksi itket? miksi itket suolaisia kyyneliä? miksi odotat tulevaa sitä saavuttamatta? miksi yhä uudelleen ja uudelleen... vain sinä jäät paikoillesi? muut eivät huomaa tuskaasi tai tietävät ettei sitä saa huomata... miksi ei saisi? lennät...lennät viimeisen kerran oletko nyt siinä luvatussa paratiisissa...? nuku, nuku unesi loppuun... vielä joskus voit valvoa. auta häntä nyt kun hän kärsii. hän muistaa sen ainiaan. kuun valossa kasvoni... kalpenevat. näet ne ... kalpeat kasvoni. kuun valo paljastaa sen tuskan ja surun. tuhannet askeleet lumisilla kaduilla... uusi hiljalleen satava lumi peittää ne kohta kokonaan. kaikki on puhdasta... kaduilla ei ole menneisyyttä. meren viimeinen aalto lyö rantaa... kohta meri on tyyni niinkuin sinun sielusikin ennen. näetkö...sen erilaisen lumihiutaleen? sen mustan tuskan satuttaman. katson peilistä tuskaa. aivan kuin se kävelisi päälle, aivan kuin se sanoisi: kärsi. taas näet sen käden... se lähestyy... lyö vasten kasvojasi. kylmä... kosketava... tuskaa tuova käsi. se lähestyy liikaa, viimein olet sen uhri. -loppui tuska, tuli rauha, uni kaunis ikuinen -pysähtyi sydämes rauhan vienoville vesille, armon auringon sylihin. -kuolema kohtalos on, se ainiaaksi mielees paina noudattaen jumalten neuvoja toimissasi. kuole et kuolemassa, jos elämän lakia seuraat, kahleesi vain kirpoavat, jumaluus osasi on. -päättyi tuskat, kärsimykset, nukuit uneen ikuiseen. pääsit sinne missä on rauha, minne mielit, kaipasit. Rautaista rakkautta Työkalupakki hajoaa liitoksistaan - olen silti yksin. Rautainen sieluni huutaa läheisyyttä, ruuvinsydämeni kirkuu hädissään kivusta työntäen lähestyjät pois. Ette sovi minuun, viillätte vain syviä haavoja! Kierteeni repivät teidät verille, kuuluisin turhana roskikseen. Putoan avuttomuuden cokispulloon, sydämeni syöpyy tuskaisesti. En halua, en pysty olemaan kenenkään toisen. Tahdon rakastaa, en hallita, omistaa. Puhun kanssasi. Missä Sinä olet? Kierry minuun vielä, mutterini. Mutta elämää se vain on. Tuhottua, ikävää rakkautta. Rakkautta ei mihinkään. Unelmia menneeseen. Raunioita, lasinsiruja, itsetuhoa. Askeleet raskaat, mieli musta vaellan pimeyden onkalossa. Seurassani varjo, kädessäni veitsi silmistäni valuu tuskan meikki. Viillot pitkät ranteet auki haavoista valuu tuore veri. As blood runs down my arms I feel peace in my heart... | ||||||||||||||||
|
| |||||||||||||||||
| Favourite links | ||||||||||||||||
| |||||||||||||||||
|
This page has been visited
|